Olen ottanut rakentavankin palautteen helposti vastaan kritiikkinä, jopa vihana ilman että se sitä on. Tuo osuu syyllisyyden haavaani ja mieleni tekee kaikkensa välttääkseen siitä johtuvia tunteita. Onneni kuitenkin on, että olen alkanut tiedostamaan tuota mekanismia ja pyytämään, jopa rukoilemaan apua sen havainnoimiseksi ja purkamiseksi. Tahdon kuulla sydämeni äänen, vaikka mieli toisinaan traumojen ohjaamana huutaakin sitä vastaan. Tuossa on haasteensa, sillä sydän ei kilpaile. Se odottaa, antaa mielen mekastaa, kunnes hiljaisuus tulee.
Sen jälkeen, herkimmissä tilanteissa, se ei puhu tiedon vaan tunteen kautta.
Tuo tunne, niin jotta sen voi tunnistaa sydämestä tulevaksi, niin sen tulee pohjautua rakkauteen. 

Hetki hetkeltä myös koen yhä enemmän olevani yhtä luonnon kanssa ja olen kiitollinen että saan siihen opastusta jopa yllättävillä tavoilla. Vaikka matkaa voimakkaaseen yhteyteen on vielä jäljellä, niin edistystä tapahtuu. Voisi siis sanoa, että tällä hetkellä oma polkuni on kääntynyt ulkoisen maailman epäkohdista enemmän sisäisen maailmani siivoamiseen ja toimintatapojeni parantamiseen.
Tuota työtä riittää ja läheisistä ihmissuhteista on hyvä aloittaa. Teen myös parhaani siinä, että vaikka millainen ”vastustaja” eteen sattuisi, niin kuuntelen häntä, sekä kohtelen häntä kunnioittavalla tavalla. Nuo taidot aion oppia ja viedä ne myös politiikan kentille jos ne jonain päivänä avautuvat. ​​